Keittiö Kutsuu
Keittiö Kutsuu-blogin tarkoitus on houkutella ihmisiä sinne lieden ääreen ja inspiroida kokeilemaan uusia juttuja. Enjoy!
maanantai 9. helmikuuta 2015
Muffinssit
Tein tänään siis suklaamuffinsseja. Otin reseptin kotikokki.netistä. Se ei oikein toiminut, ja muffinssit lässähtivät pahasti uunissa. Siinä korvattiin jauhot kaakaojauheella. En oikein suosittele kokeilemaan, ei kun meinaan, toiminut yhtään.
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Pastaa
Moi! Tänään kone jostain tuntemattomasta syystä takkuilee, joten tulee pelkkä resepti. Vuorossa siis otsikon mukaisesti tomaattipasta. Ruoka vei kielen mennessään ja tajusin vasta ruuan jälkeen, että hei, tämähän on kasvisruokaa!
Tomaattipasta:
1 rkl öljyä
1/2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 tölkki tomaattimurskaa
2 rkl tomaattisosetta
1 tl suolaa
pari ripausta mustapippuria
noin 1 rkl basilikaa
1 tl oreganoa
1 rkl sokeria
1/2 dl ruokakermaa
1. Ota pinnoitettu kattila
2. Kuori ja hienonna sipulit
3. Kuullota sipuli ja valkosipulin kynnet
4. Lisää tomaattimurska- sekä sose ja hauduta kannen alla noin 10 minuuttia.
5. Lisää suola, mausteet, sokeri ja ruokakerma.
6. Tarkista maku ja lisää tarpeen tullen mausteita tai kermaa.
7. Kaada keitetty ja valutettu pasta kastikkeen joukkkoon ja sekoita
8. Kaada pasta tarjoilukulhoon ja jos se joutuu odottamaan, laita kulhon päälle lautanen, jotta pasta ei kylmene.
9. Tarjoile ruuan kanssa parmesaanijuustoa
Vinkki:
Varaa pastaa vähintään 50 g/per ruokailija.
Miss. Candy Cane

lauantai 24. tammikuuta 2015
Kitchen Invites You For!
Ja taas, tässä sitä ollaan. Uusi blogi, uudet kujeet. Kuten tuossa kuvauksessa sanoin, tämän blogin on tarkoitus olla positiivinen ja inspiroida muita. Kommentoida saa ja sitä kuuluisaa rakentavaa kritiikkiäkin saa pistää tulemaan. Laittelen tänne ruokakuvia ja aina lähes poikkeuksetta reseptin mukaan. Melko tasaiseen tahtiin tulee sekä kokkausta, että leivontaa. Hope u like ja liity ihmeessä lukijaksi jos kiinnostaa tai muistathan ainakin raapaista ajatuksesi kommenttiboxiin.
<3:llä: Miss. Candy Cane
<3:llä: Miss. Candy Cane
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)